Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Wed, 09 Dec 2015 21:27:55 +0200 fi Buddhalaista meditaatiota luterilaisessa uskonnonopetuksessa? http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208159-buddhalaista-meditaatiota-luterilaisessa-uskonnonopetuksessa <p>Peruskoulun kuudetta luokkaa käyvä poikani toi ihmeissään näytille uskonnon oppikirjansa (Tähti 6)&nbsp; buddhalaisuutta koskevat sivut:&quot;Täällä opetetaan jotain meditoimista!&quot;</p><p>Arvelin ensin, että hän oli ylireagoinut, mutta näin siellä toden totta opetettiin &quot;Kokeile kotona&quot; otsikon alla: &quot;Kokeile, kuinka onnistut buddhalaisessa mietiskelyssä. Mene lattialle mietiskelyasentoon ja laita kädet syliin (katso kuvaa). Yritä 15 minuutin ajan tyhjentää mielesi kaikista ajatuksista.&quot;</p><p>Sivun alalaidassa jatkettiin tehtävässä 4: &quot;Kokeile buddhalaista mietiskelyä 5-15 minuuttia. Yritä olla ajattelematta mitään.</p><p>a) Kuvaile oloasi mietiskelyn jälkeen kolmella adjektiivilla.</p><p>b) Miten onnistuit olemaan ajattelematta mitään?</p><p>c) Miltä mietiskely tuntui?</p><p>d) Millaisessa tilanteessa mietiskelystä voisi olla hyötyä?&quot;</p><p>&nbsp;</p><p>Kieltämättä on aika hämmentävää tormätä tällaiseen materiaaliin alakoulun luterilaisen uskonnon oppikirjassa kaiken sen haloon jälkeen, mitä koulun kevät- ja joulujuhlien kristillisten elementtien ympärillä on viime vuosina ollut.</p><p>Kuuluu toki yleistietoon oppia muiden uskontojen ja vakaumusten keskeiset piirteet, mutta siihen ei todellakaan kuulu muiden uskontojen harjoittaminen, vielä vähemmän on koulun asia kannustaa oppilaita harjoittamaan vieraita uskontoja. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että näin tehtäisiin koulussa buddhalaisen uskonnon opetuksessa. Luterilaiseen uskonnonopetukseen sen sijaan ei voi mitenkään kuulua buddhalainen meditaatio. Se olisi vastoin oppilaiden uskonnonvapautta.</p><p>Uskonnonvapaus on hyvin keskeinen perusoikeus, joka tunnustetaan sekä perustuslaissamme, että YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.</p><p>&nbsp;</p><p>YK:n ihmisoikeusjulistuksen 26 artiklan 3 momentin mukaan &rdquo;<em>Vanhemmilla on ensi sijassa oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu.</em>&rdquo;</p><p>Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2. artiklassa todetaan, että</p><p>&rdquo;<em>Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.</em>&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p>Miksi koulun uskonnonopetuksessä käytetään oppikirjaa, joka ei kunnioita oppilaiden perusoikeuksia näin olennaisessa kysymyksessä?</p><p>&nbsp;</p><p>Lähteet:</p><p>Tähti 6, uskonnon oppikirja 2015, Otava, sivu 67.</p><p><a href="http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731" title="http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731">http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731</a></p><p><a href="http://www.ohchr.org/EN/UDHR/Pages/Language.aspx?LangID=fin" title="http://www.ohchr.org/EN/UDHR/Pages/Language.aspx?LangID=fin">http://www.ohchr.org/EN/UDHR/Pages/Language.aspx?LangID=fin</a></p><p><a href="http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063" title="http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063">http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Peruskoulun kuudetta luokkaa käyvä poikani toi ihmeissään näytille uskonnon oppikirjansa (Tähti 6)  buddhalaisuutta koskevat sivut:"Täällä opetetaan jotain meditoimista!"

Arvelin ensin, että hän oli ylireagoinut, mutta näin siellä toden totta opetettiin "Kokeile kotona" otsikon alla: "Kokeile, kuinka onnistut buddhalaisessa mietiskelyssä. Mene lattialle mietiskelyasentoon ja laita kädet syliin (katso kuvaa). Yritä 15 minuutin ajan tyhjentää mielesi kaikista ajatuksista."

Sivun alalaidassa jatkettiin tehtävässä 4: "Kokeile buddhalaista mietiskelyä 5-15 minuuttia. Yritä olla ajattelematta mitään.

a) Kuvaile oloasi mietiskelyn jälkeen kolmella adjektiivilla.

b) Miten onnistuit olemaan ajattelematta mitään?

c) Miltä mietiskely tuntui?

d) Millaisessa tilanteessa mietiskelystä voisi olla hyötyä?"

 

Kieltämättä on aika hämmentävää tormätä tällaiseen materiaaliin alakoulun luterilaisen uskonnon oppikirjassa kaiken sen haloon jälkeen, mitä koulun kevät- ja joulujuhlien kristillisten elementtien ympärillä on viime vuosina ollut.

Kuuluu toki yleistietoon oppia muiden uskontojen ja vakaumusten keskeiset piirteet, mutta siihen ei todellakaan kuulu muiden uskontojen harjoittaminen, vielä vähemmän on koulun asia kannustaa oppilaita harjoittamaan vieraita uskontoja. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että näin tehtäisiin koulussa buddhalaisen uskonnon opetuksessa. Luterilaiseen uskonnonopetukseen sen sijaan ei voi mitenkään kuulua buddhalainen meditaatio. Se olisi vastoin oppilaiden uskonnonvapautta.

Uskonnonvapaus on hyvin keskeinen perusoikeus, joka tunnustetaan sekä perustuslaissamme, että YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

 

YK:n ihmisoikeusjulistuksen 26 artiklan 3 momentin mukaan ”Vanhemmilla on ensi sijassa oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2. artiklassa todetaan, että

Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.

 

Miksi koulun uskonnonopetuksessä käytetään oppikirjaa, joka ei kunnioita oppilaiden perusoikeuksia näin olennaisessa kysymyksessä?

 

Lähteet:

Tähti 6, uskonnon oppikirja 2015, Otava, sivu 67.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

http://www.ohchr.org/EN/UDHR/Pages/Language.aspx?LangID=fin

http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063

]]>
143 http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208159-buddhalaista-meditaatiota-luterilaisessa-uskonnonopetuksessa#comments Buddhalaisuus Ihmisoikeudet Opetushallitus Uskonnon opetus Uskonnonvapaus Wed, 09 Dec 2015 19:27:55 +0000 Soili Haverinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208159-buddhalaista-meditaatiota-luterilaisessa-uskonnonopetuksessa
Arjesta vieraantuneet poliitikot http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192207-arjesta-vieraantuneet-poliitikot <p>Meitä poliitikkoja moititaan toisinaan siitä, että olemme vieraantuneita tavallisen ihmisen arjesta. Onneksi on kuitenkin kampanja-aika, jonka aikana todellisuudesta vieraantuneellakin ehdokkaalla on mahdollisuuksia löytää kosketuskohtia tosielämään.</p><p>Kun ehdokas herää aikaisin lauantaiaamuna värjöttelemään torille säästä riippumatta, pystyttää telttaa puuskaisessa tuulessa ja yrittää kiinnittää ohikulkijoiden huomiota eri keinoin, hän alkaa ymmärtää torikauppiaita.</p><p>Kun ehdokas laittaa perheensä rahat ja ajan yritykseen, joka vaikuttaa lupaavalta mutta jonka menestymisestä hänellä ei ole mitään takeita, hän alkaa ymmärtää pienyrittäjää.</p><p>Kun ehdokkaan luokse tullaan vaivan kuin vaivan kanssa ja hänellä on muutama minuutti aikaa hahmottaa vaivan syy ja löytää siihen oikeat lääkkeet, hän alkaa ymmärtää terveyskeskuslääkäriä.</p><p>Kun ehdokas yrittää selvittää kuntien ja tiehallinnon sääntöviidakosta, mihin mainoskylttinsä voi luvallisesti pystyttää, hän alkaa ymmärtää lupien kanssa kamppailevaa yrittäjää.</p><p>Kun ehdokas juoksee rappukäytävästä toiseen jakamassa esitteitä, hän alkaa ymmärtää postinjakajaa.</p><p>Kun ehdokas jakaa tuhansia papereita yrittäen niissä vakuuttaa olevansa paras hakija avoinna olevaan tehtävään tietämättä, saavuttaako mikään niistä vastakaikua, hän alkaa ymmärtää työtöntä työnhakijaa.</p><p>Kun ehdokkaan luo tullaan mitä erilaisempien murheiden kanssa kaivaten ymmärtäjää ja kuuntelijaa, hän alkaa ymmärtää pastoria.</p><p>Jos ehdokas on vielä kaiken tämän jälkeen vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta, hänen täytyy olla toivoton tapaus.</p><p>&nbsp;</p><p><em>Tämä kirjoitus on omistettu kaikille kanssaehdokkaille, jotka tänäänkin uhmaavat myrskytuulia toreilla ja turuilla kohdatakseen kansalaisia ja ymmärtääkseen tosielämää.</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Meitä poliitikkoja moititaan toisinaan siitä, että olemme vieraantuneita tavallisen ihmisen arjesta. Onneksi on kuitenkin kampanja-aika, jonka aikana todellisuudesta vieraantuneellakin ehdokkaalla on mahdollisuuksia löytää kosketuskohtia tosielämään.

Kun ehdokas herää aikaisin lauantaiaamuna värjöttelemään torille säästä riippumatta, pystyttää telttaa puuskaisessa tuulessa ja yrittää kiinnittää ohikulkijoiden huomiota eri keinoin, hän alkaa ymmärtää torikauppiaita.

Kun ehdokas laittaa perheensä rahat ja ajan yritykseen, joka vaikuttaa lupaavalta mutta jonka menestymisestä hänellä ei ole mitään takeita, hän alkaa ymmärtää pienyrittäjää.

Kun ehdokkaan luokse tullaan vaivan kuin vaivan kanssa ja hänellä on muutama minuutti aikaa hahmottaa vaivan syy ja löytää siihen oikeat lääkkeet, hän alkaa ymmärtää terveyskeskuslääkäriä.

Kun ehdokas yrittää selvittää kuntien ja tiehallinnon sääntöviidakosta, mihin mainoskylttinsä voi luvallisesti pystyttää, hän alkaa ymmärtää lupien kanssa kamppailevaa yrittäjää.

Kun ehdokas juoksee rappukäytävästä toiseen jakamassa esitteitä, hän alkaa ymmärtää postinjakajaa.

Kun ehdokas jakaa tuhansia papereita yrittäen niissä vakuuttaa olevansa paras hakija avoinna olevaan tehtävään tietämättä, saavuttaako mikään niistä vastakaikua, hän alkaa ymmärtää työtöntä työnhakijaa.

Kun ehdokkaan luo tullaan mitä erilaisempien murheiden kanssa kaivaten ymmärtäjää ja kuuntelijaa, hän alkaa ymmärtää pastoria.

Jos ehdokas on vielä kaiken tämän jälkeen vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta, hänen täytyy olla toivoton tapaus.

 

Tämä kirjoitus on omistettu kaikille kanssaehdokkaille, jotka tänäänkin uhmaavat myrskytuulia toreilla ja turuilla kohdatakseen kansalaisia ja ymmärtääkseen tosielämää.

]]>
19 http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192207-arjesta-vieraantuneet-poliitikot#comments Arki Eduskuntavaalikampanjat Poliitikko Wed, 08 Apr 2015 06:00:00 +0000 Soili Haverinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192207-arjesta-vieraantuneet-poliitikot
Vaihtoehto päivähoito-oikeuden rajaamiselle? http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192081-vaihtoehto-paivahoito-oikeuden-rajaamiselle <p>Tulevan hallituksen suurimpia haasteita on löytää mittavat säästöt heikentämättä palveluita. Yksi harkittavista säästökohteista on ollut subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen niiden lasten kohdalla, joiden sisaruksia hoidetaan kotona. Uudenmaan alueella tilanne koskee tuhansia lapsia ja kyse on siten merkittävistä summista. Kunnallisen päivähoidon lapsikohtaiset kustannukset kunnalle ovat noin 830&euro;/kk.</p><p>Päivähoito-oikeuden rajaamisen sijaan säästöihin voisi päästä parantamalla lapsiperheiden asemaa. Tällä hetkellä kotihoidontuen katsotaan sisältyvän vanhempainpäivärahaan, vaikka kyseessä olisi minimipäiväraha noin 600&euro;/kk bruttona. Perheelle ei siis makseta euroakaan enempää tukea, vaikka he vauvan syntyessä ottaisivat myös sisarukset kotihoitoon. Tilanteessa, jossa pienituloisten päivähoitomaksu on hyvin pieni tai sitä ei ole lainkaan, yhteiskunta käytännössä kannustaa kotona vauvaa hoitavia vanhempia pitämään muut lapsensa kunnallisessa päivähoidossa. Jos tässä tilanteessa oleville perheille alettaisiin maksaa kotihoidontukea vanhempainpäivärahan lisäksi edes osittaisena, useampi perhe valitsisi kotihoidon ja kuntien päivähoitokustannukset laskisivat. &nbsp;&nbsp;</p><p>Nykyinen kannustinloukku tulee sekä kalliiksi kunnille että ajaa pienituloisia perheitä hoitoratkaisuihin, joihin he eivät itse halua. Ehdottamani muutos lisäisi perheiden valinnanvapautta ja toisi yhteiskunnalle toivottuja säästöjä ilman, että subjektiivisen päivähoito-oikeuteen tarvitsisi kajota.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><a href="http://www.facebook.com/soilihaverinen" target="_blank">Facebook-sivuni löydät tästä linkistä</a></p><p>ja <a href="http://twitter.com/SoiliHaverinen">Twitterin tästä</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tulevan hallituksen suurimpia haasteita on löytää mittavat säästöt heikentämättä palveluita. Yksi harkittavista säästökohteista on ollut subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen niiden lasten kohdalla, joiden sisaruksia hoidetaan kotona. Uudenmaan alueella tilanne koskee tuhansia lapsia ja kyse on siten merkittävistä summista. Kunnallisen päivähoidon lapsikohtaiset kustannukset kunnalle ovat noin 830€/kk.

Päivähoito-oikeuden rajaamisen sijaan säästöihin voisi päästä parantamalla lapsiperheiden asemaa. Tällä hetkellä kotihoidontuen katsotaan sisältyvän vanhempainpäivärahaan, vaikka kyseessä olisi minimipäiväraha noin 600€/kk bruttona. Perheelle ei siis makseta euroakaan enempää tukea, vaikka he vauvan syntyessä ottaisivat myös sisarukset kotihoitoon. Tilanteessa, jossa pienituloisten päivähoitomaksu on hyvin pieni tai sitä ei ole lainkaan, yhteiskunta käytännössä kannustaa kotona vauvaa hoitavia vanhempia pitämään muut lapsensa kunnallisessa päivähoidossa. Jos tässä tilanteessa oleville perheille alettaisiin maksaa kotihoidontukea vanhempainpäivärahan lisäksi edes osittaisena, useampi perhe valitsisi kotihoidon ja kuntien päivähoitokustannukset laskisivat.   

Nykyinen kannustinloukku tulee sekä kalliiksi kunnille että ajaa pienituloisia perheitä hoitoratkaisuihin, joihin he eivät itse halua. Ehdottamani muutos lisäisi perheiden valinnanvapautta ja toisi yhteiskunnalle toivottuja säästöjä ilman, että subjektiivisen päivähoito-oikeuteen tarvitsisi kajota.

 

 

Facebook-sivuni löydät tästä linkistä

ja Twitterin tästä

]]>
0 http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192081-vaihtoehto-paivahoito-oikeuden-rajaamiselle#comments Kotihoidon tuki rakenneuudistukset Subjektiivinen päivähoito-oikeus Vanhempainpäiväraha Vanhempainvapaa Mon, 06 Apr 2015 20:02:52 +0000 Soili Haverinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192081-vaihtoehto-paivahoito-oikeuden-rajaamiselle
Tästä syystä opintotuen huoltajakorotus olisi yhteiskunnalle kannattava http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189807-tasta-syysta-opintotuen-huoltajakorotus-olisi-yhteiskunnalle-kannattava <p>Näennäisen vapaa yhteiskuntamme on täynnä erilaisia standardeja, joiden mukaisesti oletetaan ihmisten tekevän elämänsä valinnat, tietenkin täysin vapaasti ja omasta tahdostaan. Useimmille nuo standardit ovat huomaamattomia, koska he toimivat niiden mukaisesti ajattelematta asiaa sen enempää. Niille, jotka tekevät toisenlaisia valintoja, standardit tulevat näkyviksi, kun elämä muuttuukin mutkikkaammaksi ja hankalammaksi. En sinänsä vastusta standardeja. Ne kuuluvat ihmisyhteisöjen elämään. Haluaisin kuitenkin kyseenalaistaa joitakin standardeja, ovatko ne automaattisesti meille ja yhteiskunnallemme hyväksi vai olisiko niitä aihetta arvioida uudelleen.</p> <p>Suomalaiset voivat valita täysin vapaasti, missä vaiheessa he perustavat perheen ja saavat lapsia, ja kuinka monta lasta ja kumpi vanhemmista on kotona, vai voivatko?</p> <p>Yleinen oletus on, että lukion jälkeen lähdet opiskelemaan joko ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Myös välivuotta pidetään yleisesti hyvänä ennen opintojen alkua, vaikka valtiovalta onkin pyrkinyt tätä muuttamaan. Useimmat miehistä käyvät armeijan tässä vaiheessa. 4-5 vuoden kuluttua sinun kuuluu valmistua, työllistyä ammattiisi ja perustaa perhe. Jos oma reittisi poikkeaa tästä standardista, saat osaksesi vähintään paheksuvaa ihmettelyä tai sääliviä katseita.</p> <p>Monilla opinnot venähtävät syystä tai toisesta, eikä vastavalmistuneellakaan ole helppoa. &nbsp;Työnantajat tietävät, että monella vastavalmistuneella voi olla perheenperustamisaikeita, joten on varmempaa palkata etenkin naisia vain pätkätöihin, jotta voi välttää työnantajalle koituvat vanhempainvapaiden kustannukset. Niinpä lasten saamista lykätään, koska ei ole vielä vakituista työtä. Osalla ihmissuhdetilanne on lisäksi vielä niin vakiintumaton, että siinä vierähtää taas muutama vuosi lisää.</p> <p>Tahaton lapsettomuus on ollut Suomessa kasvussa jo pitkään. Väestöliiton mukaan jo joka viides naisista ja joka kolmas miehistä jää lapsettomaksi, vaikka vain noin 3-6% sitä itse haluaa. Merkittävin syy tahattomaan lapsettomuuteen on se, ettei sopivaa elämän- ja ihmissuhdetilannetta vain oikein tule ja lapsen saaminen lykkääntyy niin pitkälle, ettei se enää onnistukaan. Biologinen kello tikittää.</p> <p>Jotta väestömme ei supistuisi eikä ikärakenne vääristyisi, lapsia pitäisi syntyä keskimäärin 2,2 pariskuntaa kohden. Perheiden keskimääräinen lapsiluku jää nykyisin pienemmäksi kuin oli alun perin suunniteltu. Useimmat toivovat kahdesta neljään lasta, mutta keskimääräinen lapsiluku on tällä hetkellä 1,7 ja suunta on pienenevä. Väestöliiton mukaan syynä on se, että lapsia aletaan yksinkertaisesti suunnitella liian myöhään, kun otollinen ikä on jo mennyt ohi. Voisiko tälle asialle tehdä jotakin? Varmasti voisi, jos tahtoa löytyy. Aivan aluksi voisi poistaa niitä perhepoliittisia esteitä, joiden takia toiveet lapsiluvusta eivät toteudu käytännössä. Vasta sitten, kun perhepoliittiset keinot väestönkasvun aikaansaamiseksi on käytetty, on aika pohtia tilanteen korjaamista maahanmuutolla.</p> <p>Fyysisesti paras aika lapsen saamiseen on 20-30-vuotiaana. Mikä estää rakentamasta standardejamme sen mukaisesti, että lapset saataisiin pääasiassa jo tuolloin? Mielikuvissamme 20-30-vuotias on kuitenkin vielä opiskelija tai vastavalmistunut pätkätyöläinen, jolle perheellisyys ei sovi, mutta voisiko tätä mielikuvaa muuttaa? &nbsp;Yhtälailla mullistavaa oli ainakaan puhe siitä, että nainen voisi jäädä kunnolliselle äitiyslomalle työstään. &nbsp;On tärkeää huolehtia työn ja perheen yhteensovittamisen mutkattomuudesta, mutta sen rinnalle pitäisi ehdottomasti tuoda opiskelun ja perheen yhteensovittamisen mahdollisuus. Jos edes ne, joiden ihmissuhdetilanne sen sallii, saisivat jälkeläisiä jo opiskeluaikana, he todennäköisesti ehtisivät saada toivotun lapsiluvun täyteen ja ehkäpä enemmänkin.</p> <p>Opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamisen ei pitäisi olla sen hankalampaa kuin työn ja perheen yhteensovittaminen. Opiskelija on monesti vapaampi määrittelemään opintojen etenemistahtinsa perhetilanteeseen sopivaksi kuin työntekijä oman työtahtinsa. Suuremmat ongelmat tulevat taloudelliselta puolelta. Perheellinen opiskelija saa saman opintotuen kuin perheetön ja hänellä on sama tuloraja. Bruttona 301,89&euro;:n tai 335,32&euro;:n suuruisella opintorahalla on aika vaikea elättää perhettä. Lasten saaminen ajaa opiskelijaperheen lähes poikkeuksetta sosiaalitoimiston luukulle.</p> <p>Huoltajakorotuksen lisääminen opintorahaan antaisi selvän viestin siitä, että yhteiskuntamme standardeihin sopii lapsien saaminen silloin, kun sille on fyysisesti paras aika. Lasten hoitaminen kotona ei merkitse pois jäämistä jostakin tärkeästä vaan pois jäämistä jonkin tärkeän vuoksi.</p> <p>Väittäisin, että nuorena kesken opintojen saadut lapset tulevat myös yhteiskunnan kannalta edullisemmaksi kuin lähes nelikymppisten äitien lapset, joista maksetaan korkeita ansiosidonnaisia äitiyspäivärahoja. Ikääntyneemmät äidit päätyvät myös useammin erityissairaanhoidon piiriin raskauden komplikaatioiden vuoksi. &nbsp;Opintorahan huoltajakorotus ei siis välttämättä pitkällä aikavälillä edes nostaisi kustannuksia, vaan voisi laskea niitä, jos yhä useampi perustaisi perheen jo nuorempana.</p> <p>&nbsp;</p> <p><a href="http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja-ja-linkkeja/tilastotietoa/syntyvyys/lapsiluku/" target="_blank">Tilastoja lapsiluvusta Väestöliitto. </a></p> <p><a href="http://yle.fi/uutiset/suomalaisen_ihanneperheessa_on_pari_kolme_lasta__yha_useampi_kuitenkin_jaa_kokonaan_lapsettomaksi/7846837" target="_blank">Mielenkiintoinen YLEn juttu lapsiluvusta. </a></p> <p>&nbsp;</p> <p><a href="http://www.facebook.com/soilihaverinen" target="_blank">Jos tykkäät, tykkää Facebook-sivustani!</a></p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Näennäisen vapaa yhteiskuntamme on täynnä erilaisia standardeja, joiden mukaisesti oletetaan ihmisten tekevän elämänsä valinnat, tietenkin täysin vapaasti ja omasta tahdostaan. Useimmille nuo standardit ovat huomaamattomia, koska he toimivat niiden mukaisesti ajattelematta asiaa sen enempää. Niille, jotka tekevät toisenlaisia valintoja, standardit tulevat näkyviksi, kun elämä muuttuukin mutkikkaammaksi ja hankalammaksi. En sinänsä vastusta standardeja. Ne kuuluvat ihmisyhteisöjen elämään. Haluaisin kuitenkin kyseenalaistaa joitakin standardeja, ovatko ne automaattisesti meille ja yhteiskunnallemme hyväksi vai olisiko niitä aihetta arvioida uudelleen.

Suomalaiset voivat valita täysin vapaasti, missä vaiheessa he perustavat perheen ja saavat lapsia, ja kuinka monta lasta ja kumpi vanhemmista on kotona, vai voivatko?

Yleinen oletus on, että lukion jälkeen lähdet opiskelemaan joko ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Myös välivuotta pidetään yleisesti hyvänä ennen opintojen alkua, vaikka valtiovalta onkin pyrkinyt tätä muuttamaan. Useimmat miehistä käyvät armeijan tässä vaiheessa. 4-5 vuoden kuluttua sinun kuuluu valmistua, työllistyä ammattiisi ja perustaa perhe. Jos oma reittisi poikkeaa tästä standardista, saat osaksesi vähintään paheksuvaa ihmettelyä tai sääliviä katseita.

Monilla opinnot venähtävät syystä tai toisesta, eikä vastavalmistuneellakaan ole helppoa.  Työnantajat tietävät, että monella vastavalmistuneella voi olla perheenperustamisaikeita, joten on varmempaa palkata etenkin naisia vain pätkätöihin, jotta voi välttää työnantajalle koituvat vanhempainvapaiden kustannukset. Niinpä lasten saamista lykätään, koska ei ole vielä vakituista työtä. Osalla ihmissuhdetilanne on lisäksi vielä niin vakiintumaton, että siinä vierähtää taas muutama vuosi lisää.

Tahaton lapsettomuus on ollut Suomessa kasvussa jo pitkään. Väestöliiton mukaan jo joka viides naisista ja joka kolmas miehistä jää lapsettomaksi, vaikka vain noin 3-6% sitä itse haluaa. Merkittävin syy tahattomaan lapsettomuuteen on se, ettei sopivaa elämän- ja ihmissuhdetilannetta vain oikein tule ja lapsen saaminen lykkääntyy niin pitkälle, ettei se enää onnistukaan. Biologinen kello tikittää.

Jotta väestömme ei supistuisi eikä ikärakenne vääristyisi, lapsia pitäisi syntyä keskimäärin 2,2 pariskuntaa kohden. Perheiden keskimääräinen lapsiluku jää nykyisin pienemmäksi kuin oli alun perin suunniteltu. Useimmat toivovat kahdesta neljään lasta, mutta keskimääräinen lapsiluku on tällä hetkellä 1,7 ja suunta on pienenevä. Väestöliiton mukaan syynä on se, että lapsia aletaan yksinkertaisesti suunnitella liian myöhään, kun otollinen ikä on jo mennyt ohi. Voisiko tälle asialle tehdä jotakin? Varmasti voisi, jos tahtoa löytyy. Aivan aluksi voisi poistaa niitä perhepoliittisia esteitä, joiden takia toiveet lapsiluvusta eivät toteudu käytännössä. Vasta sitten, kun perhepoliittiset keinot väestönkasvun aikaansaamiseksi on käytetty, on aika pohtia tilanteen korjaamista maahanmuutolla.

Fyysisesti paras aika lapsen saamiseen on 20-30-vuotiaana. Mikä estää rakentamasta standardejamme sen mukaisesti, että lapset saataisiin pääasiassa jo tuolloin? Mielikuvissamme 20-30-vuotias on kuitenkin vielä opiskelija tai vastavalmistunut pätkätyöläinen, jolle perheellisyys ei sovi, mutta voisiko tätä mielikuvaa muuttaa?  Yhtälailla mullistavaa oli ainakaan puhe siitä, että nainen voisi jäädä kunnolliselle äitiyslomalle työstään.  On tärkeää huolehtia työn ja perheen yhteensovittamisen mutkattomuudesta, mutta sen rinnalle pitäisi ehdottomasti tuoda opiskelun ja perheen yhteensovittamisen mahdollisuus. Jos edes ne, joiden ihmissuhdetilanne sen sallii, saisivat jälkeläisiä jo opiskeluaikana, he todennäköisesti ehtisivät saada toivotun lapsiluvun täyteen ja ehkäpä enemmänkin.

Opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamisen ei pitäisi olla sen hankalampaa kuin työn ja perheen yhteensovittaminen. Opiskelija on monesti vapaampi määrittelemään opintojen etenemistahtinsa perhetilanteeseen sopivaksi kuin työntekijä oman työtahtinsa. Suuremmat ongelmat tulevat taloudelliselta puolelta. Perheellinen opiskelija saa saman opintotuen kuin perheetön ja hänellä on sama tuloraja. Bruttona 301,89€:n tai 335,32€:n suuruisella opintorahalla on aika vaikea elättää perhettä. Lasten saaminen ajaa opiskelijaperheen lähes poikkeuksetta sosiaalitoimiston luukulle.

Huoltajakorotuksen lisääminen opintorahaan antaisi selvän viestin siitä, että yhteiskuntamme standardeihin sopii lapsien saaminen silloin, kun sille on fyysisesti paras aika. Lasten hoitaminen kotona ei merkitse pois jäämistä jostakin tärkeästä vaan pois jäämistä jonkin tärkeän vuoksi.

Väittäisin, että nuorena kesken opintojen saadut lapset tulevat myös yhteiskunnan kannalta edullisemmaksi kuin lähes nelikymppisten äitien lapset, joista maksetaan korkeita ansiosidonnaisia äitiyspäivärahoja. Ikääntyneemmät äidit päätyvät myös useammin erityissairaanhoidon piiriin raskauden komplikaatioiden vuoksi.  Opintorahan huoltajakorotus ei siis välttämättä pitkällä aikavälillä edes nostaisi kustannuksia, vaan voisi laskea niitä, jos yhä useampi perustaisi perheen jo nuorempana.

 

Tilastoja lapsiluvusta Väestöliitto.

Mielenkiintoinen YLEn juttu lapsiluvusta.

 

Jos tykkäät, tykkää Facebook-sivustani!

 

]]>
0 http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189807-tasta-syysta-opintotuen-huoltajakorotus-olisi-yhteiskunnalle-kannattava#comments Lapsettomuus Lapsiluku Lapsiperheet Opintotuen huoltajakorotus Sat, 14 Mar 2015 23:01:59 +0000 Soili Haverinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189807-tasta-syysta-opintotuen-huoltajakorotus-olisi-yhteiskunnalle-kannattava
Turvaverkosta trampoliiniksi http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188068-turvaverkosta-trampoliiniksi <p><em>Julkaistu 25.2.2015 kolumnina KD-lehdessä <a href="http://www.kdlehti.fi/">http://www.kdlehti.fi/</a></em></p><p>&nbsp;</p><p>&rdquo;Teidän puolueenne vahvuus on siinä, että te olette pienen ihmisen asialla, mutta ette ole kuitenkaan kateuspuolue.&rdquo; Näin eräs mies luonnehti Kristillisdemokraatteja soppatykin äärellä Tikkurilassa. Hän oli ymmärtänyt jotain olennaista siitä, mitä kristillisdemokratia tarkoittaa.</p><p>Moni muukin puolue jakaa heikoimmista huolehtimisen ihanteen. Käsitykset siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa, kuitenkin eroavat. Kristillisdemokratiassa tavoitteena on auttaa heikkoa vahvistumaan, jos mahdollista, sekä tukea ihmisten luontaisia lähiverkostoja niin, että vain harva tarvitsee yhteiskunnan tukea elääkseen. Yhteiskunnan turvaverkkoa ei tule rakentaa sellaiseksi, että ihminen sen varaan kerran pudottuaan jää siihen kiinni loppu elämäkseen.</p><p>Valitettavasti näin kuitenkin käy monille.</p><p>THL:n mukaan väliaikaiseksi avuksi tarkoitettu toimeentulotuki on muodostunut saajilleen yhä pitkäaikaisemmaksi tukimuodoksi. Vuonna 2013 noin 246000 kotitaloutta eli toimeentulotuen varassa. Turvaverkon kantokyky tulee pian vastaan, jos siitä irrottautuminen on liian vaikeaa ja yhä useampi jää siksi yhteiskunnan tuen varaan. Tällä vaalikaudella on purettu kannustinloukkuja muun muassa työttömyysturvasta, mutta tätä työtä tulee edelleen jatkaa.</p><p>Sosiaaliturvaa tulee kehittää pikemminkin trampoliiniksi, joka auttaa vaikeuksiin joutuneen ponnahtamaan taas takaisin omille jaloilleen aktiiviseksi yhteiskunnan rakentajaksi &ndash; jopa menestyjäksi. Sen tulee myös tukea ihmisten luontaisia lähiverkostoja, kuten perhettä, eikä pyrkiä korvaamaan niitä. Jos sosiaaliturva toimii pääasiassa näin, varat riittävät paremmin auttamaan myös niitä, jotka ovat sairauden tai vamman vuoksi pysyvästi avun tarpeessa.</p><p>&nbsp;</p><p><a href="http://www.facebook.com/soilihaverinen">www.facebook.com/soilihaverinen</a></p><p><a href="http://www.twitter.com/SoiliHaverinen">www.twitter.com/SoiliHaverinen</a></p><p><a href="http://www.soilihaverinen.fi">www.soilihaverinen.fi</a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Julkaistu 25.2.2015 kolumnina KD-lehdessä http://www.kdlehti.fi/

 

”Teidän puolueenne vahvuus on siinä, että te olette pienen ihmisen asialla, mutta ette ole kuitenkaan kateuspuolue.” Näin eräs mies luonnehti Kristillisdemokraatteja soppatykin äärellä Tikkurilassa. Hän oli ymmärtänyt jotain olennaista siitä, mitä kristillisdemokratia tarkoittaa.

Moni muukin puolue jakaa heikoimmista huolehtimisen ihanteen. Käsitykset siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa, kuitenkin eroavat. Kristillisdemokratiassa tavoitteena on auttaa heikkoa vahvistumaan, jos mahdollista, sekä tukea ihmisten luontaisia lähiverkostoja niin, että vain harva tarvitsee yhteiskunnan tukea elääkseen. Yhteiskunnan turvaverkkoa ei tule rakentaa sellaiseksi, että ihminen sen varaan kerran pudottuaan jää siihen kiinni loppu elämäkseen.

Valitettavasti näin kuitenkin käy monille.

THL:n mukaan väliaikaiseksi avuksi tarkoitettu toimeentulotuki on muodostunut saajilleen yhä pitkäaikaisemmaksi tukimuodoksi. Vuonna 2013 noin 246000 kotitaloutta eli toimeentulotuen varassa. Turvaverkon kantokyky tulee pian vastaan, jos siitä irrottautuminen on liian vaikeaa ja yhä useampi jää siksi yhteiskunnan tuen varaan. Tällä vaalikaudella on purettu kannustinloukkuja muun muassa työttömyysturvasta, mutta tätä työtä tulee edelleen jatkaa.

Sosiaaliturvaa tulee kehittää pikemminkin trampoliiniksi, joka auttaa vaikeuksiin joutuneen ponnahtamaan taas takaisin omille jaloilleen aktiiviseksi yhteiskunnan rakentajaksi – jopa menestyjäksi. Sen tulee myös tukea ihmisten luontaisia lähiverkostoja, kuten perhettä, eikä pyrkiä korvaamaan niitä. Jos sosiaaliturva toimii pääasiassa näin, varat riittävät paremmin auttamaan myös niitä, jotka ovat sairauden tai vamman vuoksi pysyvästi avun tarpeessa.

 

www.facebook.com/soilihaverinen

www.twitter.com/SoiliHaverinen

www.soilihaverinen.fi

 

]]>
0 http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188068-turvaverkosta-trampoliiniksi#comments Kristillisdemokraatit Sosiaaliturva Toimeentulotuki Wed, 25 Feb 2015 12:59:48 +0000 Soili Haverinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188068-turvaverkosta-trampoliiniksi
Demokratiassa laki on suhteellinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145405-demokratiassa-laki-on-suhteellinen <p><em>Kirjoitus on julkaistu 21.7. hieman lyhennettynä Helsingin Sanomien mielipidepalstalla</em></p><p>&nbsp;</p><p>Kohu, joka on kehitetty sisäministeri Räsäsen Kansanlähetyspäivillä pitämästä puheesta, herättää kysymyksen, onko kohisijoilta jäänyt uupumaan keskeisiä yleissivistyksen palikoita&nbsp; joko kristinuskon, demokratian tai molempien osalta.<br /><br />Demokratiassa laki heijastelee kansan moraalikäsityksiä, jotka muuttuvat. Siksi lakiakin voidaan muuttaa ja vallanpitäjät vaihdetaan säännöllisesti. Demokratiassa laki ei siis ole absoluutti vaan suhteellinen ja muuttuva. Sitä saa jopa kritisoida, vaikka olisi ministeri. Tuomittavaa se olisi vain siinä tapauksessa, jos ministeri ei myös itse pyrkisi muuttamaan kritisoimaansa lakia.<br /><br />Sillä hetkellä, kun valtakunnan laki määritellään absoluuttikseksi ja erehtymättömäksi, on siirrytty totalitarismiin. Totalitarismilla näyttääkin olevan Suomessa varsin yllättävä kannatus, jos lehtien otsikoita on uskominen.<br /><br />Kristillisyyteen globaalisti, taas kuuluu erottamattomasti usko persoonalliseen kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa. Kristillisen käsityksen mukaan on siis olemassa absoluuttinen oikea ja väärä. Demokraattisesti säädetty laki on suhteellinen, Jumalan laki ei ole. Näin ollen on aivan mahdollista, että nämä kaksi joutuvat joissakin yhteiskunnissa ristiriitaan, eikä silloin pitäisi olla epäilystäkään, kumpaa kuuluu totella.<br /><br />Kristillisyyteen on kuulunut alusta asti sekä periaate "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä" että "Antakaa keisarille se, mikä keisarin on". Esivallan kunnioitus ja lainkuuliaisuus ovat siis osa kristittyjen uskonnonharjoitusta silloinkin kun ei ole kiinnijäämisen pelkoa. Jos esivalta kuitenkin harhautuu niin, että velvoittaa kansalaiset Jumalan tahdon vastaiseen toimintaan, on oikein olla tottelematta.<br /><br />Näitä tilanteita on valitettavasti ollut läpi kristinuskon historian, eikä sisäministeri siis sanonut mitään uutta ja ihmeellistä vaan ainoastaan sen, mitä kristillinen kirkko on kautta aikojen kaikkialla opettanut.<br /><br />Harva haluaa ääneen paheksua esimerkiksi niitä 1930-40-luvun saksalaisia kristittyjä, jotka eivät alistuneet demokraattisesti valittuun natsivaltaan vaan perustivat maanalaisen tunnustuskirkon. </p>&nbsp;Vai onko loukkaus siinä, että sisäministeri tuli vihjanneeksi, että me suomalaisetkin voisimme joskus erehtyä? Toivottavasti hän ei ole ainoa ministeri, joka ottaa senkin mahdollisuuden huomioon.<br /><br /><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kirjoitus on julkaistu 21.7. hieman lyhennettynä Helsingin Sanomien mielipidepalstalla

 

Kohu, joka on kehitetty sisäministeri Räsäsen Kansanlähetyspäivillä pitämästä puheesta, herättää kysymyksen, onko kohisijoilta jäänyt uupumaan keskeisiä yleissivistyksen palikoita  joko kristinuskon, demokratian tai molempien osalta.

Demokratiassa laki heijastelee kansan moraalikäsityksiä, jotka muuttuvat. Siksi lakiakin voidaan muuttaa ja vallanpitäjät vaihdetaan säännöllisesti. Demokratiassa laki ei siis ole absoluutti vaan suhteellinen ja muuttuva. Sitä saa jopa kritisoida, vaikka olisi ministeri. Tuomittavaa se olisi vain siinä tapauksessa, jos ministeri ei myös itse pyrkisi muuttamaan kritisoimaansa lakia.

Sillä hetkellä, kun valtakunnan laki määritellään absoluuttikseksi ja erehtymättömäksi, on siirrytty totalitarismiin. Totalitarismilla näyttääkin olevan Suomessa varsin yllättävä kannatus, jos lehtien otsikoita on uskominen.

Kristillisyyteen globaalisti, taas kuuluu erottamattomasti usko persoonalliseen kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa. Kristillisen käsityksen mukaan on siis olemassa absoluuttinen oikea ja väärä. Demokraattisesti säädetty laki on suhteellinen, Jumalan laki ei ole. Näin ollen on aivan mahdollista, että nämä kaksi joutuvat joissakin yhteiskunnissa ristiriitaan, eikä silloin pitäisi olla epäilystäkään, kumpaa kuuluu totella.

Kristillisyyteen on kuulunut alusta asti sekä periaate "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä" että "Antakaa keisarille se, mikä keisarin on". Esivallan kunnioitus ja lainkuuliaisuus ovat siis osa kristittyjen uskonnonharjoitusta silloinkin kun ei ole kiinnijäämisen pelkoa. Jos esivalta kuitenkin harhautuu niin, että velvoittaa kansalaiset Jumalan tahdon vastaiseen toimintaan, on oikein olla tottelematta.

Näitä tilanteita on valitettavasti ollut läpi kristinuskon historian, eikä sisäministeri siis sanonut mitään uutta ja ihmeellistä vaan ainoastaan sen, mitä kristillinen kirkko on kautta aikojen kaikkialla opettanut.

Harva haluaa ääneen paheksua esimerkiksi niitä 1930-40-luvun saksalaisia kristittyjä, jotka eivät alistuneet demokraattisesti valittuun natsivaltaan vaan perustivat maanalaisen tunnustuskirkon.

 
Vai onko loukkaus siinä, että sisäministeri tuli vihjanneeksi, että me suomalaisetkin voisimme joskus erehtyä? Toivottavasti hän ei ole ainoa ministeri, joka ottaa senkin mahdollisuuden huomioon.

]]>
3 http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145405-demokratiassa-laki-on-suhteellinen#comments Kotimaa Tue, 23 Jul 2013 21:55:21 +0000 Soili Haverinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145405-demokratiassa-laki-on-suhteellinen
Homoliitto ei täytä avioliiton yhteiskunnallista tehtävää http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133846-homoliitto-ei-tayta-avioliiton-yhteiskunnallista-tehtavaa <p>Mika Niikko toi kirjoituksessaan (HS 23.2.) esiin olennaisen näkökulman, joka näyttää valitettavan usein unohtuvat keskustelussa avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi. Vaikka avioliitto on myös kristillinen ja kirkollinen instituutio, se ei ole vain sitä. </p><p>Kun puhutaan avioliittolainsäädännöstä, on olennaisinta kysyä, mikä on avioliiton yhteiskunnallinen tehtävä ja voiko jokin muu instituutio täyttää saman tehtävän. Miksi lainsäädännöllä ylipäätään puututaan ihmisten lähimpiin ihmissuhteisiin? Perusteeksi ei riitä puolisoiden tunteman rakkauden syvyys tai yhteiskunnan hyväksynnän kaipuu. </p><p>Ihmisillä on lukuisia henkilökohtaisesti äärimmäisen merkittäviä ihmissuhteita, joita ei ole tarpeen säädellä lainsäädännön keinoin, koska niiltä puuttuu siihen oikeuttava yhteiskunnallinen tehtävä.</p><p>Toisin kuin usein väitetään, nykyinen avioliittolaki on jo tasa-arvoinen, eikä se aseta ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella eriarvoiseen asemaan. Avioon aikovilta ei kysytä seksuaalista suuntautumista missään yhteydessä. Jos homoseksuaali haluaa solmia avioliiton vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa, lainsäädäntö ei aseta sille, eikä jälkeläisten<br />saamiselle, minkäänlaista estettä. Oikeudet ovat siis samat seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta ja väitteet epätasa-arvosta ovat pohjaa vailla. </p><p>Jos sen sijaan vaaditaan, että kaikki ihmissuhteet ja elämäntavat tulisi asettaa yhteiskunnassa tasa-arvoiseen asemaan keskenään, vaaditaan täysin mahdottomia. Mikään yhteiskuntajärjestys ei voi toimia asettamatta joitain elämäntapoja edullisempaan asemaan kuin toisia. Jos elämäntapojen eriarvoinen kohtelu samaistetaan ihmisten eriarvoisuuden kanssa, ollaan kestämättömässä tilanteessa. Niin tekevä yhteiskunta joutuu joko kyseenalaistamaan ihmisten yhtäläisen arvon tai tulee rampauttaneeksi itsensä.</p><p>Yhteiskunnan tulee kannustaa ihmisiä elämään, joka rakentaa yhteiskuntaa. Työntekoa tulee suosia, koska se rakentaa yhteiskuntaa. Lakien noudattamista tulee suosia enemmän kuin laittomuutta jne. &nbsp;Avioliitto rakentaa yhteiskuntaa, koska sen kautta yhteiskuntaan syntyy uusia kansalaisia ja koska se luo parhaat puitteet näiden tasapainoiselle kasvulle. Mikään muu yhteiskunnallinen instituutio ei voi täyttää avioliiton tehtävää.</p><p>Homosuhde ei tuota yhteiskuntaan mitään vastaavaa hyvää kuin avioliitto, eikä sitä siksi ole perusteltua myöskään asettaa lainsäädännöllisesti samaan asemaan kuin avioliitto.&nbsp;</p><p><em>Julkaistu Helsingin sanomien mielipidepalstalla 26.2.2013</em><br /><br /></p><p>&nbsp;</p><p>Koska lehdessä julkaistavan mielipidekirjoituksen merkkimäärä on varsin rajallinen, selvennän tässä vielä joitain pointteja argumentteistani. Taustaksi todettakoon, että argumentoin mielelläni myös kristillisen avioliittokäsityksen hengellisen merkityksen puolesta, mutta silloin, kun puhutaan lainsäädännöstä, tulee avioliittoa tarkastella yhteiskunnallisena instituutiona tasolla, joka koskettaa kaikkia elämänkatsomuksesta tai siviilisäädystä riippumatta.</p><p>&nbsp;</p><p>1. Kaikki yhteiskunnat kaikkina aikoina, joitakin nykyisiä yhteiskuntia lukuunottamatta, ovat kehittäneet miehen ja naisen välistä avioliittoa koskevaa lainsäädäntöä. Tämä ei ole mikään erityisen kristillinen ilmiö, joskin kristillisyyden kautta lainsäädäntöön on tullut mm. molempien puolisoiden suostumuksen edellyttäminen. </p><p>Jopa antiikin pakanakulttuurit, joissa miesten välisiä homoseksuaalisia suhteita arvostettiin enemmän kuin miehen ja naisen välistä suhdetta, asettivat avioliiton lainsäädännöllisesti erityisasemaan. Syynä tähän ei ollut homofobia, kuten jokainen voi päätellä, vaan se, ettei&nbsp;homoseksuaalisella suhteella katsottu olevan yhteiskunnallista tehtävää, jonka vuoksi lainsäädäntöä tarvittaisiin. Intressit avioliittolainsäädännölle ovat liittyneet yhteiskunnan jatkuvuuden turvaamiseen, josta jokaisen&nbsp;yhteiskunnan tulisi olla kiinnostunut. Avioliittolainsäädännöllä on pyritty turvaamaan niin hyvät&nbsp;puitteet&nbsp;lasten syntymiselle ja&nbsp;kasvulle kuin lainsäädännön keinoin on ollut mahdollista. Yhteiskunta, joka unohtaa tämän näkökulman, käsikirjoittaa oman tuhonsa. </p><p>Tätä näkemystä usein kritisoidaan sillä, ettei&nbsp;lasten ihanteellinen kasvuympäristö toteutu kaikissa avioliitoissa. Tämä argumentti ei kestä perusteellista tarkastelua, ellei siinä samalla esitetä jotakin vaihtoehtoa. Onko jokin muu instituutio, joka voisi korvata avioliiton tässä tehtävässä ja hoitaa sen paremmin? Ellei,&nbsp;lienee parempi pyrkiä vahvistamaan avioliittoinstituutiota.&nbsp;Avioliittoinstituutiota on heikennetty jo vuosikymmenten ajan erilaisin lakimuutoksin, mistä johtuen avioliittojen kestävyys on romahtanut ja lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntynyt. Eikö avioliiton nykyiseen alennustilaan pitäisi reagoida pikemminkin niin, että sitä pyrittäisiin tukemaan entistä määrätietoisemmin?&nbsp;</p><p>Joku myös nokkelasti kysyy, eikö sellaisia avioliittoja sitten pitäisi sallia, jossa ei aiota "hankkia lapsia" tai avioliittoja, jotka tulevat olemaan tahattomasti lapsettomia. Tällaisen kysymyksen esittäjä tuskin tosissaan esittää ehdottamaansa muutosta avioliittolainsäädäntöön, ainakaan, jos hän on poliitikko, jolla on jotain budjettivastuuta.</p><p>Suurimpaan osaan avioliittoja syntyy jossain vaiheessa lapsia. Moni lapsettomuuttakin aluksi kaavaillut muuttaa iän karttuessa mielensä.&nbsp;Olisi aika kallis yhteiskunnallinen toimenpide pakkotestata kaikki vihille aikovat etukäteen, onnistuuko lapsenteko tulevaisuudessa. Se olisi myös mahdotonta, koska tällä hetkellä aika harvoissa tapauksissa voidaan varmasti sanoa, pystyykö jokin pari saamaan lapsia vai ei. Lapsettomuushoidot myös kehittyvät jatkuvasti.</p><p>En kuitenkaan väitä, että lasten saaminen olisi avioliiton AINOA merkitys vaan että se on avioliiton YHTEISKUNNALLINEN merkitys. Moni aviossa oleva, kuten minä itse, laittaa suuremman painon avioliiton muille merkityksille. Tästä ei kuitenkaan automaattisesti seuraa lainsäädäntöä.&nbsp;Lainsäädännön merkitys on vähäinen ihmisten välisessä kiintymyksessä, eikä se aseta myöskään seksuaaliselle kanssakäymiselle kuin minimaaliset rajat.&nbsp;</p><p>Lainsäädännön on tarkoitus on turvata yhteiskunnan rakenteita, ei toimia jonkinlaisena julkisen myötätunnon tai hyväksynnän&nbsp;osoittajana.&nbsp;Avioliitto on sellainen rakenne, joka tulee turvata lainsäädännöllä, mielellään nykyistä paremmin. </p><p>On erikoista, että toisinaan samat henkilöt, jotka kyselevät, mitä se muille ihmisille kuuluu, mitä ja kenen kanssa he makuuhuoneessaan puuhailevat, ovat myös vaatimassa yhteiskuntaa lainsäädäntöineen omaan makuuhuoneeseensa, vaikka sille ei ole mitään järjellistä perustetta.</p><p>Toisaalta homoseksuaalien enemmistö&nbsp;on myös itse toiminnallaan osoittanut sen, etteivät itsekään katso suhteillaan olevan yhteiskunnallista merkitystä. Rekisteröityjä parisuhteita oli vuonna 2011 vain hieman yli 1800 eli 3600 ihmistä eli reksiteröidyssä parisuhteessa&nbsp;(<a href="http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html">http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html</a>).&nbsp; Jos homoaktivistien omat arviot homoseksuaalien määrästä pitäisivät paikkansa ja homoseksuaalisesti suuntautuneita olisi väestöstä 10-20%, tämä tarkoittaisi, että homoseksuaaleja olisi 550 000-1 100 000. Tässä tapauksessa vain&nbsp;&nbsp;0,3-0,7% homoseksuaaleista olisi rekisteröinyt parisuhteensa. Siinäkin tapauksessa, että katsottaisiin ehkä hieman realistisempaa arviota, että heitä olisi 1-2% väestöstä, parisuhteensa rekisteröineiden osuus olisi vain 3-7%.</p><p>Herää kysymys, miksi tässä tilanteessa kaivataan vielä järeämpää lainsäädäntöä homoseksuaalisia suhteita varten, kun tämä kevyempikään versio ei näytä houkuttelevan. Miksi tätä varten jotkut ovat valmiita romuttamaan yhden yhteiskunnan kantavista rakenteista eli avioliittoinstituution?&nbsp;Ketä nämä pyrkimykset edes palvelevat?</p><p>&nbsp;</p><p>2. Keskustelussa usein joko tahattomasti tai tarkoituksella&nbsp;sekoitetaan ihmisten välinen tasa-arvo ja ihmissuhteiden välinen tasa-arvo. Näistä edellisen&nbsp;turvaavat laki ja&nbsp;ihmisoikeudet, mutta jälkimmäistä eivät, eivätkä voikaan.&nbsp;Avioliittolaki on sama kaikille seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Halutessaan myös homoseksuaali&nbsp;voi solmia avioliiton vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ja&nbsp;saada jälkeläisiä. Välttämättä kovin moni ei sitä kuitenkaan halua, enkä sitä välttämättä suosittele, mikäli seksuaalinen suuntautuminen on hyvin järkähtämätön. Avioliittolakia ei kuitenkaan voi sen perusteella syyttää epätasa-arvosta, jos henkilön omat taipumukset ovat se todellinen este. Ilmeisesti suurin osa homoseksuaalisissa suhteissa elävistä on kuitenkin biseksuaaleja, joita&nbsp;arvioiden mukaan on noin nelinkertainen määrä homoseksuaaleihin verrattuna,&nbsp;ja voisivat siten aivan hyvin myös rakentaa yhteiskuntaa solmimalla avioliiton, mihin heitä on hyvä kannustaa.</p><p>Kukaan yksilö ei siis ole avioliittolain edessä epätasa-arvoisessa asemassa seksuaalisen suuntautumisen takia.&nbsp;Erilaiset ihmissuhteet sen sijaan ovat ja tätähän yhteiskunta tekee jatkuvasti. Ihmissuhteet ovat eri asemassa lain edessä sen pohjalta, mikä on näiden yhteiskunnallinen tehtävä. Avioliitto ja vanhempien suhde lapseen ovat lainsäädännöllä suojattuja. Samoin työsuhteet niiden yhteiskunnallisen merkistyksen vuoksi. Ystävyyssuhteet sen sijaan eivät ole, vaikka monelle ne ovat henkilökohtaisesti merkittävämpiä ja pysyvämpiä&nbsp;kuin suhde esimieheen.&nbsp;Tähän mennessä kukaan ei ole osoittanut, miksi homoseksuaalisen suhteen yhteiskunnallinen merkitys tulisi nädä niin suurena, että sitä tulisi pitää avioliittona.</p><p>Jos sukupuolen merkitys avioliittolainsäädännöstä poistetaan, on odotettavissa, ettei sukupuolta tunnusteta enää yhteiskunnan millä tasolla. Tämä palvelee joidenkin ideologisia intressejä, mutta&nbsp;tuskin kaikkien.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;TIEDOKSI vielä kaikille: Kiitos aktiivisesta keskustelusta! Poistan kommenteista kaikki ne, jotka sisältävät nimittelyä, uhkailua tai muunlaista vihapuhetta. Tämä siksi, että olen käsittääkseni juridisesti vastuussa siitä, mitä blogini kommenteissa sanotaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mika Niikko toi kirjoituksessaan (HS 23.2.) esiin olennaisen näkökulman, joka näyttää valitettavan usein unohtuvat keskustelussa avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi. Vaikka avioliitto on myös kristillinen ja kirkollinen instituutio, se ei ole vain sitä.

Kun puhutaan avioliittolainsäädännöstä, on olennaisinta kysyä, mikä on avioliiton yhteiskunnallinen tehtävä ja voiko jokin muu instituutio täyttää saman tehtävän. Miksi lainsäädännöllä ylipäätään puututaan ihmisten lähimpiin ihmissuhteisiin? Perusteeksi ei riitä puolisoiden tunteman rakkauden syvyys tai yhteiskunnan hyväksynnän kaipuu.

Ihmisillä on lukuisia henkilökohtaisesti äärimmäisen merkittäviä ihmissuhteita, joita ei ole tarpeen säädellä lainsäädännön keinoin, koska niiltä puuttuu siihen oikeuttava yhteiskunnallinen tehtävä.

Toisin kuin usein väitetään, nykyinen avioliittolaki on jo tasa-arvoinen, eikä se aseta ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella eriarvoiseen asemaan. Avioon aikovilta ei kysytä seksuaalista suuntautumista missään yhteydessä. Jos homoseksuaali haluaa solmia avioliiton vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa, lainsäädäntö ei aseta sille, eikä jälkeläisten
saamiselle, minkäänlaista estettä. Oikeudet ovat siis samat seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta ja väitteet epätasa-arvosta ovat pohjaa vailla.

Jos sen sijaan vaaditaan, että kaikki ihmissuhteet ja elämäntavat tulisi asettaa yhteiskunnassa tasa-arvoiseen asemaan keskenään, vaaditaan täysin mahdottomia. Mikään yhteiskuntajärjestys ei voi toimia asettamatta joitain elämäntapoja edullisempaan asemaan kuin toisia. Jos elämäntapojen eriarvoinen kohtelu samaistetaan ihmisten eriarvoisuuden kanssa, ollaan kestämättömässä tilanteessa. Niin tekevä yhteiskunta joutuu joko kyseenalaistamaan ihmisten yhtäläisen arvon tai tulee rampauttaneeksi itsensä.

Yhteiskunnan tulee kannustaa ihmisiä elämään, joka rakentaa yhteiskuntaa. Työntekoa tulee suosia, koska se rakentaa yhteiskuntaa. Lakien noudattamista tulee suosia enemmän kuin laittomuutta jne.  Avioliitto rakentaa yhteiskuntaa, koska sen kautta yhteiskuntaan syntyy uusia kansalaisia ja koska se luo parhaat puitteet näiden tasapainoiselle kasvulle. Mikään muu yhteiskunnallinen instituutio ei voi täyttää avioliiton tehtävää.

Homosuhde ei tuota yhteiskuntaan mitään vastaavaa hyvää kuin avioliitto, eikä sitä siksi ole perusteltua myöskään asettaa lainsäädännöllisesti samaan asemaan kuin avioliitto. 

Julkaistu Helsingin sanomien mielipidepalstalla 26.2.2013

 

Koska lehdessä julkaistavan mielipidekirjoituksen merkkimäärä on varsin rajallinen, selvennän tässä vielä joitain pointteja argumentteistani. Taustaksi todettakoon, että argumentoin mielelläni myös kristillisen avioliittokäsityksen hengellisen merkityksen puolesta, mutta silloin, kun puhutaan lainsäädännöstä, tulee avioliittoa tarkastella yhteiskunnallisena instituutiona tasolla, joka koskettaa kaikkia elämänkatsomuksesta tai siviilisäädystä riippumatta.

 

1. Kaikki yhteiskunnat kaikkina aikoina, joitakin nykyisiä yhteiskuntia lukuunottamatta, ovat kehittäneet miehen ja naisen välistä avioliittoa koskevaa lainsäädäntöä. Tämä ei ole mikään erityisen kristillinen ilmiö, joskin kristillisyyden kautta lainsäädäntöön on tullut mm. molempien puolisoiden suostumuksen edellyttäminen.

Jopa antiikin pakanakulttuurit, joissa miesten välisiä homoseksuaalisia suhteita arvostettiin enemmän kuin miehen ja naisen välistä suhdetta, asettivat avioliiton lainsäädännöllisesti erityisasemaan. Syynä tähän ei ollut homofobia, kuten jokainen voi päätellä, vaan se, ettei homoseksuaalisella suhteella katsottu olevan yhteiskunnallista tehtävää, jonka vuoksi lainsäädäntöä tarvittaisiin. Intressit avioliittolainsäädännölle ovat liittyneet yhteiskunnan jatkuvuuden turvaamiseen, josta jokaisen yhteiskunnan tulisi olla kiinnostunut. Avioliittolainsäädännöllä on pyritty turvaamaan niin hyvät puitteet lasten syntymiselle ja kasvulle kuin lainsäädännön keinoin on ollut mahdollista. Yhteiskunta, joka unohtaa tämän näkökulman, käsikirjoittaa oman tuhonsa.

Tätä näkemystä usein kritisoidaan sillä, ettei lasten ihanteellinen kasvuympäristö toteutu kaikissa avioliitoissa. Tämä argumentti ei kestä perusteellista tarkastelua, ellei siinä samalla esitetä jotakin vaihtoehtoa. Onko jokin muu instituutio, joka voisi korvata avioliiton tässä tehtävässä ja hoitaa sen paremmin? Ellei, lienee parempi pyrkiä vahvistamaan avioliittoinstituutiota. Avioliittoinstituutiota on heikennetty jo vuosikymmenten ajan erilaisin lakimuutoksin, mistä johtuen avioliittojen kestävyys on romahtanut ja lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntynyt. Eikö avioliiton nykyiseen alennustilaan pitäisi reagoida pikemminkin niin, että sitä pyrittäisiin tukemaan entistä määrätietoisemmin? 

Joku myös nokkelasti kysyy, eikö sellaisia avioliittoja sitten pitäisi sallia, jossa ei aiota "hankkia lapsia" tai avioliittoja, jotka tulevat olemaan tahattomasti lapsettomia. Tällaisen kysymyksen esittäjä tuskin tosissaan esittää ehdottamaansa muutosta avioliittolainsäädäntöön, ainakaan, jos hän on poliitikko, jolla on jotain budjettivastuuta.

Suurimpaan osaan avioliittoja syntyy jossain vaiheessa lapsia. Moni lapsettomuuttakin aluksi kaavaillut muuttaa iän karttuessa mielensä. Olisi aika kallis yhteiskunnallinen toimenpide pakkotestata kaikki vihille aikovat etukäteen, onnistuuko lapsenteko tulevaisuudessa. Se olisi myös mahdotonta, koska tällä hetkellä aika harvoissa tapauksissa voidaan varmasti sanoa, pystyykö jokin pari saamaan lapsia vai ei. Lapsettomuushoidot myös kehittyvät jatkuvasti.

En kuitenkaan väitä, että lasten saaminen olisi avioliiton AINOA merkitys vaan että se on avioliiton YHTEISKUNNALLINEN merkitys. Moni aviossa oleva, kuten minä itse, laittaa suuremman painon avioliiton muille merkityksille. Tästä ei kuitenkaan automaattisesti seuraa lainsäädäntöä. Lainsäädännön merkitys on vähäinen ihmisten välisessä kiintymyksessä, eikä se aseta myöskään seksuaaliselle kanssakäymiselle kuin minimaaliset rajat. 

Lainsäädännön on tarkoitus on turvata yhteiskunnan rakenteita, ei toimia jonkinlaisena julkisen myötätunnon tai hyväksynnän osoittajana. Avioliitto on sellainen rakenne, joka tulee turvata lainsäädännöllä, mielellään nykyistä paremmin.

On erikoista, että toisinaan samat henkilöt, jotka kyselevät, mitä se muille ihmisille kuuluu, mitä ja kenen kanssa he makuuhuoneessaan puuhailevat, ovat myös vaatimassa yhteiskuntaa lainsäädäntöineen omaan makuuhuoneeseensa, vaikka sille ei ole mitään järjellistä perustetta.

Toisaalta homoseksuaalien enemmistö on myös itse toiminnallaan osoittanut sen, etteivät itsekään katso suhteillaan olevan yhteiskunnallista merkitystä. Rekisteröityjä parisuhteita oli vuonna 2011 vain hieman yli 1800 eli 3600 ihmistä eli reksiteröidyssä parisuhteessa (http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html).  Jos homoaktivistien omat arviot homoseksuaalien määrästä pitäisivät paikkansa ja homoseksuaalisesti suuntautuneita olisi väestöstä 10-20%, tämä tarkoittaisi, että homoseksuaaleja olisi 550 000-1 100 000. Tässä tapauksessa vain  0,3-0,7% homoseksuaaleista olisi rekisteröinyt parisuhteensa. Siinäkin tapauksessa, että katsottaisiin ehkä hieman realistisempaa arviota, että heitä olisi 1-2% väestöstä, parisuhteensa rekisteröineiden osuus olisi vain 3-7%.

Herää kysymys, miksi tässä tilanteessa kaivataan vielä järeämpää lainsäädäntöä homoseksuaalisia suhteita varten, kun tämä kevyempikään versio ei näytä houkuttelevan. Miksi tätä varten jotkut ovat valmiita romuttamaan yhden yhteiskunnan kantavista rakenteista eli avioliittoinstituution? Ketä nämä pyrkimykset edes palvelevat?

 

2. Keskustelussa usein joko tahattomasti tai tarkoituksella sekoitetaan ihmisten välinen tasa-arvo ja ihmissuhteiden välinen tasa-arvo. Näistä edellisen turvaavat laki ja ihmisoikeudet, mutta jälkimmäistä eivät, eivätkä voikaan. Avioliittolaki on sama kaikille seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Halutessaan myös homoseksuaali voi solmia avioliiton vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ja saada jälkeläisiä. Välttämättä kovin moni ei sitä kuitenkaan halua, enkä sitä välttämättä suosittele, mikäli seksuaalinen suuntautuminen on hyvin järkähtämätön. Avioliittolakia ei kuitenkaan voi sen perusteella syyttää epätasa-arvosta, jos henkilön omat taipumukset ovat se todellinen este. Ilmeisesti suurin osa homoseksuaalisissa suhteissa elävistä on kuitenkin biseksuaaleja, joita arvioiden mukaan on noin nelinkertainen määrä homoseksuaaleihin verrattuna, ja voisivat siten aivan hyvin myös rakentaa yhteiskuntaa solmimalla avioliiton, mihin heitä on hyvä kannustaa.

Kukaan yksilö ei siis ole avioliittolain edessä epätasa-arvoisessa asemassa seksuaalisen suuntautumisen takia. Erilaiset ihmissuhteet sen sijaan ovat ja tätähän yhteiskunta tekee jatkuvasti. Ihmissuhteet ovat eri asemassa lain edessä sen pohjalta, mikä on näiden yhteiskunnallinen tehtävä. Avioliitto ja vanhempien suhde lapseen ovat lainsäädännöllä suojattuja. Samoin työsuhteet niiden yhteiskunnallisen merkistyksen vuoksi. Ystävyyssuhteet sen sijaan eivät ole, vaikka monelle ne ovat henkilökohtaisesti merkittävämpiä ja pysyvämpiä kuin suhde esimieheen. Tähän mennessä kukaan ei ole osoittanut, miksi homoseksuaalisen suhteen yhteiskunnallinen merkitys tulisi nädä niin suurena, että sitä tulisi pitää avioliittona.

Jos sukupuolen merkitys avioliittolainsäädännöstä poistetaan, on odotettavissa, ettei sukupuolta tunnusteta enää yhteiskunnan millä tasolla. Tämä palvelee joidenkin ideologisia intressejä, mutta tuskin kaikkien.

 

 TIEDOKSI vielä kaikille: Kiitos aktiivisesta keskustelusta! Poistan kommenteista kaikki ne, jotka sisältävät nimittelyä, uhkailua tai muunlaista vihapuhetta. Tämä siksi, että olen käsittääkseni juridisesti vastuussa siitä, mitä blogini kommenteissa sanotaan.

]]>
139 http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133846-homoliitto-ei-tayta-avioliiton-yhteiskunnallista-tehtavaa#comments Kotimaa Tue, 26 Feb 2013 11:18:49 +0000 Soili Haverinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133846-homoliitto-ei-tayta-avioliiton-yhteiskunnallista-tehtavaa
Kotihoidontuki mahdollistaa osa-aikatyön http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125437-kotihoidontuki-mahdollistaa-osa-aikatyon <p>Kotihoidontukea on toistuvasti syytetty naisten työmahdollisuuksien<br />heikentämisestä. Viimeksi asiasta on ollut äänessä Elinkeinoelämän keskusliitto<br />(HS 20.11.). Syytös on virheellinen, koska kotihoidontuki ei estä osa-aikatyön<br />tekemistä. Tuen perusteena ei ole vanhemman poissaolo työelämästä vaan se,<br />ettei lapsella ole kunnallista päivähoitopaikkaa. On siis täysin mahdollista sekä<br />ottaa vastaan osa-aikaista tai keikkatyötä että saada samalla kotihoidontukea,<br />jos pystyy järjestämään lastenhoidon jollakin muulla tavalla kuin kunnallisessa<br />päivähoidossa.</p><p>Todennäköisempi syy sille, miksi lähes yksinomaan äidit jäävät<br />pidemmäksi aikaa kotiin hoitamaan lapsia isien sijaan on siinä, että naiset<br />ovat heikommassa asemassa työmarkkinoilla jo ennen lapsen syntymää. Jos tähän<br />halutaan saada muutos, olisi vanhempainvapaiden kustannukset poistettava<br />kokonaan työnantajien harteilta. Tätä luulisi myös EK:n kannattavan.</p><p>Halu leikata kotihoidontukea tasa-arvoon vetoamalla vaikuttaa hurskastelulta,<br />jonka varjolla todellisuudessa pyritään sälyttämään kustannuksia kotihoidontukea<br />maksavalta valtiolta päivähoidosta vastaaville kunnille.</p><p>&nbsp;</p><p><em>Julkaistu Helsingin sanomien mielipideosastolla 25.11.2012.</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kotihoidontukea on toistuvasti syytetty naisten työmahdollisuuksien
heikentämisestä. Viimeksi asiasta on ollut äänessä Elinkeinoelämän keskusliitto
(HS 20.11.). Syytös on virheellinen, koska kotihoidontuki ei estä osa-aikatyön
tekemistä. Tuen perusteena ei ole vanhemman poissaolo työelämästä vaan se,
ettei lapsella ole kunnallista päivähoitopaikkaa. On siis täysin mahdollista sekä
ottaa vastaan osa-aikaista tai keikkatyötä että saada samalla kotihoidontukea,
jos pystyy järjestämään lastenhoidon jollakin muulla tavalla kuin kunnallisessa
päivähoidossa.

Todennäköisempi syy sille, miksi lähes yksinomaan äidit jäävät
pidemmäksi aikaa kotiin hoitamaan lapsia isien sijaan on siinä, että naiset
ovat heikommassa asemassa työmarkkinoilla jo ennen lapsen syntymää. Jos tähän
halutaan saada muutos, olisi vanhempainvapaiden kustannukset poistettava
kokonaan työnantajien harteilta. Tätä luulisi myös EK:n kannattavan.

Halu leikata kotihoidontukea tasa-arvoon vetoamalla vaikuttaa hurskastelulta,
jonka varjolla todellisuudessa pyritään sälyttämään kustannuksia kotihoidontukea
maksavalta valtiolta päivähoidosta vastaaville kunnille.

 

Julkaistu Helsingin sanomien mielipideosastolla 25.11.2012.

]]>
6 http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125437-kotihoidontuki-mahdollistaa-osa-aikatyon#comments Kotimaa Sun, 25 Nov 2012 17:10:27 +0000 Soili Haverinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125437-kotihoidontuki-mahdollistaa-osa-aikatyon
Vantaa-lisää myös vanhempainrahakaudella http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/122240-vantaa-lisaa-myos-vanhempainrahakaudella <p>Apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth kertoi (VS 17.10.2012), että Vantaalla noin tuhannella perheellä vanhemmat lapset ovat kunnallisessa päivähoidossa, vaikka pienintä hoidetaan kotona. Ensi vuonna päiväkoti-ikäisiä lapsia on Vantaalla 2,5 päiväkodillista lisää, <br />mutta uusia päiväkoteja ei voida rakentaa taloudellisista syistä.</p><p>Tätä taustaa vasten suunnitelmat Vantaa-lisän leikkaamisesta pois yli 1,5-vuotiailta lapsilta vaikuttavat entistä järjettömämmiltä. Nythän pitäisi kannustaa vanhempia hoitamaan lapsiaan kotona pidempään, eikä asettaa näitä taloudelliseen pakon vuoksi laittamaan lapsensa kunnalliseen päivähoitoon aiottua aiemmin! </p><p>Toivottu säästö vesittyy jo sillä, jos 230 lasta siirtyy leikkauksen vuoksi kunnalliseen päivähoitoon. Kun Vantaa-lisä leikattiin vuonna 2006 pois yli 2-vuotiailta, noin 150 lasta siirtyi kunnalliseen päivähoitoon, vaikka kyse oli vain 67 eurosta kuukaudessa. Nyt leikattava 215 euroa kuukaudessa on lapsiperheelle iso raha, jonka puuttuminen vaikuttaa pieni- ja <br />keskituloisten perheiden valintoihin.</p><p>Vantaa voisi sen sijaan sekä säästää että parantaa lapsiperheiden asemaa, jos se alkaisi maksaa Vantaa-lisää myös niille, jotka hoitavat vanhempainrahakaudella kotona vauvan lisäksi myös yhtä tai useampaa vanhempaa sisarusta. Tällä hetkellähän kotihoidontuen katsotaan sisältyvän vanhempainpäivärahaan, vaikka kyseessä olisi työttömyyspäivärahaakin pienempi minimipäiväraha alle 600 euroa kuukaudessa bruttona. Tilanteessa, jossa pienituloisten päivähoitomaksu on hyvin pieni tai sitä ei ole lainkaan, yhteiskunta käytännössä kannustaa vanhempia laittamaan vanhemmat lapsensa kunnalliseen päivähoitoon, vaikka hoitaisivat vauvaa kotona. Tämä tulee sekä kalliiksi kunnalle että ajaa etenkin pienituloisia perheitä hoitoratkaisuihin, joihin nämä eivät itse haluaisi.</p><p>Ehdotan siis, että säästöihin pyritään keinoilla, jotka samalla parantavat lapsiperheiden asemaa ja lisäävät näiden valinnanvapautta. Leikkaamisen sijaan Vantaa-lisää tulisi maksaa myös vanhempainrahakaudella, jos alle esikouluikäisiä sisaruksia on kotihoidossa vauvan lisäksi. Tämä muutos toisi kaupungille myös toivottuja säästöjä ja vähentäisi painetta rakentaa uusia päiväkoteja.</p><p>&nbsp;</p><p><em>Julkaistu Vantaan sanomissa 24.10.2012</em></p><p>P.S. Idean saa vapaasti kopioida myös muihin kuntiin ja mikä parempaa, jos sitä hyödynnetään valtakunnallisella tasolla niin, että kotihoidontukea aletaan maksaa edes osittain vanhempaipäivärahan lisäksi, jos vauvan lisäksi kotona hoidetaan myös vanhempia sisaruksia.&nbsp; Tämän kannustinloukun purkaminen voisi helpottaa monien kuntien taloutta ja etenkin monien lapsiperheiden arkea.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth kertoi (VS 17.10.2012), että Vantaalla noin tuhannella perheellä vanhemmat lapset ovat kunnallisessa päivähoidossa, vaikka pienintä hoidetaan kotona. Ensi vuonna päiväkoti-ikäisiä lapsia on Vantaalla 2,5 päiväkodillista lisää,
mutta uusia päiväkoteja ei voida rakentaa taloudellisista syistä.

Tätä taustaa vasten suunnitelmat Vantaa-lisän leikkaamisesta pois yli 1,5-vuotiailta lapsilta vaikuttavat entistä järjettömämmiltä. Nythän pitäisi kannustaa vanhempia hoitamaan lapsiaan kotona pidempään, eikä asettaa näitä taloudelliseen pakon vuoksi laittamaan lapsensa kunnalliseen päivähoitoon aiottua aiemmin!

Toivottu säästö vesittyy jo sillä, jos 230 lasta siirtyy leikkauksen vuoksi kunnalliseen päivähoitoon. Kun Vantaa-lisä leikattiin vuonna 2006 pois yli 2-vuotiailta, noin 150 lasta siirtyi kunnalliseen päivähoitoon, vaikka kyse oli vain 67 eurosta kuukaudessa. Nyt leikattava 215 euroa kuukaudessa on lapsiperheelle iso raha, jonka puuttuminen vaikuttaa pieni- ja
keskituloisten perheiden valintoihin.

Vantaa voisi sen sijaan sekä säästää että parantaa lapsiperheiden asemaa, jos se alkaisi maksaa Vantaa-lisää myös niille, jotka hoitavat vanhempainrahakaudella kotona vauvan lisäksi myös yhtä tai useampaa vanhempaa sisarusta. Tällä hetkellähän kotihoidontuen katsotaan sisältyvän vanhempainpäivärahaan, vaikka kyseessä olisi työttömyyspäivärahaakin pienempi minimipäiväraha alle 600 euroa kuukaudessa bruttona. Tilanteessa, jossa pienituloisten päivähoitomaksu on hyvin pieni tai sitä ei ole lainkaan, yhteiskunta käytännössä kannustaa vanhempia laittamaan vanhemmat lapsensa kunnalliseen päivähoitoon, vaikka hoitaisivat vauvaa kotona. Tämä tulee sekä kalliiksi kunnalle että ajaa etenkin pienituloisia perheitä hoitoratkaisuihin, joihin nämä eivät itse haluaisi.

Ehdotan siis, että säästöihin pyritään keinoilla, jotka samalla parantavat lapsiperheiden asemaa ja lisäävät näiden valinnanvapautta. Leikkaamisen sijaan Vantaa-lisää tulisi maksaa myös vanhempainrahakaudella, jos alle esikouluikäisiä sisaruksia on kotihoidossa vauvan lisäksi. Tämä muutos toisi kaupungille myös toivottuja säästöjä ja vähentäisi painetta rakentaa uusia päiväkoteja.

 

Julkaistu Vantaan sanomissa 24.10.2012

P.S. Idean saa vapaasti kopioida myös muihin kuntiin ja mikä parempaa, jos sitä hyödynnetään valtakunnallisella tasolla niin, että kotihoidontukea aletaan maksaa edes osittain vanhempaipäivärahan lisäksi, jos vauvan lisäksi kotona hoidetaan myös vanhempia sisaruksia.  Tämän kannustinloukun purkaminen voisi helpottaa monien kuntien taloutta ja etenkin monien lapsiperheiden arkea.

]]>
1 http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/122240-vantaa-lisaa-myos-vanhempainrahakaudella#comments Kotimaa Wed, 24 Oct 2012 21:11:21 +0000 Soili Haverinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/122240-vantaa-lisaa-myos-vanhempainrahakaudella
Kotihoidontuen leikkaaminen ei parantaisi naisten asemaa http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/99985-kotihoidontuen-leikkaaminen-ei-parantaisi-naisten-asemaa <p><em>Julkaistu Hesarin mielipidepalstalla 10.3.2012</em></p><p>&nbsp;</p><p>Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö syyttää (HS 9.3.2012) kotihoidontukea nuorten naisten työllistymisongelmista. Tässä hän haukkuu väärää puuta. Työllistymisongelmat eivät johdu kotihoidontuesta vaan vanhempainvapaiden kustannuksista. Niin kauan kuin vanhempainvapaiden kustannukset koituvat työnantajien maksettavaksi, nuoret naiset ovat miehiä huonommassa asemassa työmarkkinoilla ja siksi jäävät helpommin kotiin<br />kotihoidontuella. Kotihoidontuki ei ole sukupuolisidonnainen, eikä se myöskään estä<br />osa-aikatyön tekemistä, vaan nimenomaan mahdollistaa joustavan palaamisen työelämään.</p><p>Puhumalla ”ei-toivotusta pitkittyneestä kotiäitiydestä” Niinistö osoittaa pöyristyttävää kotivanhempien aliarvostusta, vaikka nämä tekevät yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta kaikkein merkittävintä työtä. Ne, jotka haluavat tämän elämänvalinnan tehdä, ansaitsevat yhteiskunnan kaiken tuen ja arvostuksen halveksinnan sijaan.</p><p>Jos kotihoidontukea leikataan Niinistön mainitsemilla perusteilla, sillä ainoastaan kavennetaan lapsiperheiden mahdollisuuksia suunnitella elämäänsä joustavasti, mutta nuorten naisten asemaan työmarkkinoilla ei tule parannusta.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Julkaistu Hesarin mielipidepalstalla 10.3.2012

 

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö syyttää (HS 9.3.2012) kotihoidontukea nuorten naisten työllistymisongelmista. Tässä hän haukkuu väärää puuta. Työllistymisongelmat eivät johdu kotihoidontuesta vaan vanhempainvapaiden kustannuksista. Niin kauan kuin vanhempainvapaiden kustannukset koituvat työnantajien maksettavaksi, nuoret naiset ovat miehiä huonommassa asemassa työmarkkinoilla ja siksi jäävät helpommin kotiin
kotihoidontuella. Kotihoidontuki ei ole sukupuolisidonnainen, eikä se myöskään estä
osa-aikatyön tekemistä, vaan nimenomaan mahdollistaa joustavan palaamisen työelämään.

Puhumalla ”ei-toivotusta pitkittyneestä kotiäitiydestä” Niinistö osoittaa pöyristyttävää kotivanhempien aliarvostusta, vaikka nämä tekevät yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta kaikkein merkittävintä työtä. Ne, jotka haluavat tämän elämänvalinnan tehdä, ansaitsevat yhteiskunnan kaiken tuen ja arvostuksen halveksinnan sijaan.

Jos kotihoidontukea leikataan Niinistön mainitsemilla perusteilla, sillä ainoastaan kavennetaan lapsiperheiden mahdollisuuksia suunnitella elämäänsä joustavasti, mutta nuorten naisten asemaan työmarkkinoilla ei tule parannusta.

 

]]>
0 http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/99985-kotihoidontuen-leikkaaminen-ei-parantaisi-naisten-asemaa#comments Kotimaa Sat, 10 Mar 2012 12:45:05 +0000 Soili Haverinen http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/99985-kotihoidontuen-leikkaaminen-ei-parantaisi-naisten-asemaa