*

Kapulat pois lastenrattaista! - Soili Haverinen Sivuston tehtävänä on herättää yhteiskunnallista keskustelua erityisesti lapsiperheiden taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen asemaan liittyvistä aiheista.

Turvaverkosta trampoliiniksi

  • Turvaverkosta trampoliiniksi

Julkaistu 25.2.2015 kolumnina KD-lehdessä http://www.kdlehti.fi/

 

”Teidän puolueenne vahvuus on siinä, että te olette pienen ihmisen asialla, mutta ette ole kuitenkaan kateuspuolue.” Näin eräs mies luonnehti Kristillisdemokraatteja soppatykin äärellä Tikkurilassa. Hän oli ymmärtänyt jotain olennaista siitä, mitä kristillisdemokratia tarkoittaa.

Moni muukin puolue jakaa heikoimmista huolehtimisen ihanteen. Käsitykset siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa, kuitenkin eroavat. Kristillisdemokratiassa tavoitteena on auttaa heikkoa vahvistumaan, jos mahdollista, sekä tukea ihmisten luontaisia lähiverkostoja niin, että vain harva tarvitsee yhteiskunnan tukea elääkseen. Yhteiskunnan turvaverkkoa ei tule rakentaa sellaiseksi, että ihminen sen varaan kerran pudottuaan jää siihen kiinni loppu elämäkseen.

Valitettavasti näin kuitenkin käy monille.

THL:n mukaan väliaikaiseksi avuksi tarkoitettu toimeentulotuki on muodostunut saajilleen yhä pitkäaikaisemmaksi tukimuodoksi. Vuonna 2013 noin 246000 kotitaloutta eli toimeentulotuen varassa. Turvaverkon kantokyky tulee pian vastaan, jos siitä irrottautuminen on liian vaikeaa ja yhä useampi jää siksi yhteiskunnan tuen varaan. Tällä vaalikaudella on purettu kannustinloukkuja muun muassa työttömyysturvasta, mutta tätä työtä tulee edelleen jatkaa.

Sosiaaliturvaa tulee kehittää pikemminkin trampoliiniksi, joka auttaa vaikeuksiin joutuneen ponnahtamaan taas takaisin omille jaloilleen aktiiviseksi yhteiskunnan rakentajaksi – jopa menestyjäksi. Sen tulee myös tukea ihmisten luontaisia lähiverkostoja, kuten perhettä, eikä pyrkiä korvaamaan niitä. Jos sosiaaliturva toimii pääasiassa näin, varat riittävät paremmin auttamaan myös niitä, jotka ovat sairauden tai vamman vuoksi pysyvästi avun tarpeessa.

 

www.facebook.com/soilihaverinen

www.twitter.com/SoiliHaverinen

www.soilihaverinen.fi

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.